Kalevala runot: maailman synty, Aino ja muut tunnetuimmat runot
Kalevala on suomalaisen runouden vanhin ja tunnetuin kokonaisuus, ja sen säkeet kuulostavat vieraalta ja tutulta yhtä aikaa. Rytmi jää päähän jo ensimmäisistä riveistä, vaikka sanat olisivat sata vuotta vanhoja tai monta kertaa kuultuja. Moni muistaa koulusta Väinämöisen, Ilmattaren ja Ainon, mutta harva on lukenut runoja alusta loppuun.
Tältä sivulta löydät Kalevala-runot tunnetuimmista kohdista: maailman synnyn, Sampsa Pellervoisen kylvötyön ja Ainon kohtalon sekä vastaukset siihen, mistä Kalevala oikeastaan on peräisin. Toisin kuin yhden tekijän taiderunous, kuten Runebergin runot, Kalevala syntyi kansanrunoudesta, ja siksi sen äänessä kuuluu monta sukupolvea laulajia.
Kaikki tässä lainatut säkeet ovat Elias Lönnrotin alkuperäistä tekstiä, joka on tekijänoikeusvapaata, ja voit kopioida ne painikkeella omaan käyttöösi.
- Mikä on Kalevala ja kuka sen kokosi
- Kalevalan ensimmäinen runo: maailman synty
- Toinen runo: Sampsa Pellervoinen kylvää maan
- Kalevala Aino runo: Ainon kohtalo
- Suomen kansan vanhat runot: mistä Kalevala tulee
- Kalevala-mitta ja Eino Leino
- Kalevalan jälkeen: vapaa runo ja nykyrunous
- Mistä aloittaa Kalevalan lukeminen
- Usein kysyttyä Kalevalasta
Mikä on Kalevala ja kuka sen kokosi
Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama kansalliseepos, jossa on viisikymmentä runoa. Lönnrot ei kirjoittanut sitä tyhjästä: hän keräsi runonlaulajilta Karjalassa ja Suomessa vanhaa kalevalamittaista runoutta ja muokkasi aineksista yhtenäisen tarinan. Työtä on verrattu Homeroksen eeppisten runojen syntyyn, koska nekin muotoutuivat vanhemmista lauluista.
Lönnrot julkaisi teoksesta ensin niin sanotun Vanhan Kalevalan vuonna 1835 ja laajemman Uuden Kalevalan vuonna 1849. Jälkimmäinen on se versio, jota nykyään yleensä luetaan ja johon tässä lainatut säkeet kuuluvat. Hänen työnsä taustalla oli useita keruumatkoja, joilla hän kuunteli laulajia ja kirjasi heidän runojaan muistiin.
Teos kertoo Väinämöisestä, Ilmarisesta, Lemminkäisestä ja Pohjolan emännästä Louhesta sekä maailman synnystä, rakkaudesta ja velhoudesta. Kalevala on käännetty noin 48 kielelle, ja sitä vietetään joka vuosi Kalevalan päivänä 28. helmikuuta, joka on myös suomalaisen kulttuurin päivä.
Teoksen aiheet ovat yllättävän ajattomia: rakkaus ja kosinta, sukulaisuus, kateus, kuolema ja uudestisyntyminen sekä kysymys siitä, mihin sanojen voima riittää. Väinämöisen tärkein ase ei ole miekka vaan laulu, ja juuri siksi Kalevala sopii runon ystävälle: tarina etenee sanoilla, eikä taiasta voi erottaa runoutta.
Kalevalan keskeisiä naishahmoja ovat Ilmatar, joka luo maailman ensimmäisessä runossa, Aino, jonka kohtalo koskettaa lukijoita yhä, Pohjolan emäntä Louhi sekä viimeisen runon Marjatta, jonka pojan kanssa Väinämöisen aika päättyy. Naiset eivät siis ole sivuhahmoja, vaan heidän valintansa ratkaisevat tarinan käänteet.
Kalevalan ensimmäinen runo: maailman synty
Kalevalan ensimmäinen runo kertoo maailman synnystä, ja se alkaa laulajan omista sanoista. Ennen kuin tarina lähtee liikkeelle, laulaja kutsuu kuulijansa mukaan: hän haluaa laulaa, ja sanat sulavat suussa. Tässä on runon ensimmäiset neljätoista säettä.
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Veli kulta, veikkoseni,
kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan,
saa kera sanelemahan,
— Elias Lönnrot: Kalevala, 1. runo, säkeet 1–14
Alku on tarkoituksella laulajan puhetta kuulijalle. Perinteisessä runonlaulussa laulajia oli usein kaksi, ja he lauloivat vuorotellen, joten "veli kulta, veikkoseni" on sananmukainen kutsu laulukumppanille. Runo ei siis ole yksinpuhelua vaan yhteinen esitys, jossa kuulija ja laulaja kuuluvat yhteen.
Tarina alkaa vasta tämän jälkeen. Ilmatar, ilman tytär, laskeutuu mereen ja tulee raskaaksi, mutta synnytys viivästyy vuosisadoiksi. Sotka etsii pesäpaikkaa ja luulee veden päälle nousevaa polvea ruohomättääksi, munii siihen munansa ja alkaa hautoa. Kun polvi liikahtaa, munat vierivät mereen, ja niistä syntyvät maa, taivas, aurinko, kuu ja tähdet. Lopulta Ilmattaren poika Väinämöinen syntyy ja ui rantaan. Hän ei ole lapsi vaan valmis, ikiaikainen laulaja, joka nousee ensimmäistä kertaa katsomaan kuuta, aurinkoa ja tähtiä.
Juuri tässä kohdassa Kalevala on kauneimmillaan, koska se kysyy sitä, mitä kysyvät kaikki alkuperäkertomukset: mistä maailma tuli ja kuka sen laulaa. Jos haluat jatkaa saman suuren aiheen parissa, kotimaan ja kansan tarinoista kertovat isänmaallisia runoja yhdistävät Kalevalan ja myöhemmän isänmaallisen runouden.
Toinen runo: Sampsa Pellervoinen kylvää maan
Kalevalan toinen runo kertoo, miten Sampsa Pellervoinen kylvää puut ja kasvit autioon maahan. Väinämöinen on noussut rantaan, mutta saari on tyhjä ja puuton. Hän miettii, kuka kylvää maan, ja kutsuu avuksi Pellervoisen, pellon pojan. Tässä on runon alkua:
Arvelee, ajattelevi,
pitkin päätänsä pitävi:
kenpä maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän?
Pellervoinen, pellon poika,
Sampsa poika pikkarainen,
sep' on maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän!
Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi.
— Elias Lönnrot: Kalevala, 2. runo
Sampsa Pellervoinen on suomalaisessa mytologiassa kasvillisuuden haltija, joka kylvää kaiken maan metsät, suot ja niityt. Metsät nousevat, mutta yksi puu ei kasva: tammi jää taimimatta. Kun tammi lopulta kasvaa niin korkeaksi, että se peittää auringon ja kuun, merestä nousee pieni mies ja kaataa sen. Runo on luomiskertomuksen toinen vaihe: ensin syntyy maailma, sitten siitä tulee asuttava.
Heti seuraavassa runossa nuori Joukahainen haastaa vanhan Väinämöisen laulukilpaan, koska uskoo tietävänsä kaiken. Nuoruuden varmuus ja iän viisaus törmäävät, ja nuori joutuu oppimaan kantapään kautta. Jos tunnistat kuvan valmistujaisia odottavasta nuoresta, joka on valmis haastamaan koko maailman, sopivan tervehdyksen löydät Muumi-runosta ylioppilaalle.
Kalevala Aino runo: Ainon kohtalo
Aino on Joukahaisen sisar, ja hänen tarinansa kulkee Kalevalan kolmannesta viidenteen runoon. Kun Joukahainen on haastanut Väinämöisen, vanha velho laulaa nuoren miehen omaisuuden luontoon ja hänet itsensä maahan olkapäitään myöten. Hädissään Joukahainen tarjoaa ensin kaiken omaisuutensa, ja kun Väinämöinen ei huoli sitä, hän lupaa sisarensa vaimoksi. Silloin Väinämöinen purkaa lumouksensa ja vapauttaa Joukahaisen. Äiti on tyytyväinen, mutta Aino kuulee asian ja itkee: hän ei halua naimisiin vanhan miehen kanssa.
Neljäs runo, Ainon kohtalo, alkaa tytön lähdöllä metsään. Tässä on sen alku:
Tuopa Aino, neito nuori,
sisar nuoren Joukahaisen,
läksi luutoa lehosta,
vastaksia varvikosta.
— Elias Lönnrot: Kalevala, 4. runo, säkeet 1–4
Ainon tarina päättyy surullisesti: hän ei suostu kohtaloonsa ja katoaa veteen, ja Väinämöinen jää suremaan. Runon alkuperä on kansanrunoudessa, ja Ainoa on pidetty yhtenä Kalevalan koskettavimmista hahmoista. Nimi Aino on myös yksi suomalaisten tyttöjen suosituimmista nimistä, ja se on yleistynyt vasta Kalevalan jälkeen.
Tarinassa koskettavinta on Ainon kieltäytyminen: nuori nainen ei suostu siihen, mitä muut ovat päättäneet hänen puolestaan. Loppu on traaginen, eikä sitä ole tarkoitettu esikuvaksi, vaan kuvaukseksi siitä, mitä pakko voi tehdä ihmiselle. Jos aihe herättää ajatuksia siitä, mitä rohkeus tarkoittaa omista asioista päättämisessä, rinnalle sopii Tommy Tabermannin rohkeus-runo, joka katsoo samaa aihetta nykyihmisen silmin.
Suomen kansan vanhat runot: mistä Kalevala tulee
Suomen kansan vanhat runot, lyhyesti SKVR, on suuri kokoelma, johon on julkaistu valtaosa Kalevalan lähteistä. Sarjan ovat julkaisseet Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuosina 1908–1948, ja sitä on täydennetty vuonna 1997 lisäosalla. Kokoelmassa on yli 89 000 kalevalamittaista runotekstiä sekä proosatarinoita ja muita runomuotoja.
Ero Kalevalaan on olennainen: Kalevala on Lönnrotin muokkaama, yhtenäinen tarina, kun taas SKVR sisältää runonlaulajien alkuperäisiä tallenteita sellaisina kuin ne kerättiin. Siellä sama aihe voi esiintyä kymmenissä eri versioissa, ja runoja on tallennettu paitsi suomeksi myös karjalaksi, inkeroisten kielellä ja vatjaksi. SKVR on ollut käytettävissä sähköisenä tietokantana vuodesta 2004, joten voit lukea samoja runoja kuin tutkijat.
Tietokannasta kannattaa hakea aihetta, esimerkiksi Ainon tarinaa, Sammon takomista tai Väinämöisen laulukilpailua, ja vertailla löytyviä versioita keskenään. Eroja löytyy nimistä, paikoista ja tapahtumien järjestyksestä, ja ne kertovat, kuinka vapaasti runoja muokattiin esityksestä toiseen.
Siksi SKVR on hyvä paikka sille, joka haluaa nähdä, miten Kalevalan aiheet elivät kansan suussa ennen kuin ne kirjoitettiin yhteen. Esimerkiksi Ainon tarinan ensimmäinen innoitus oli kansanrunossa, jossa nuori tyttö kohtaa kosijan metsässä. Kalevala ei siis ole alku vaan valtava lopputulos vuosisatojen laulutyöstä.
Lue kalevalamittaista runoa ääneen hitaasti ja anna painollisten tavujen tulla esiin. Huomaat, että rytmi ja alkusoinnut kantavat runoa, vaikka et tuntisi kaikkia sanoja.
Kalevala-mitta ja Eino Leino
Kalevala-mitta eli kalevalamitta on runojen oma rytmi: säe on kahdeksantavuinen, painolliset ja painottomat tavut vaihtelevat, ja sanoja sitoo yhteen alkusointu. Toinen tunnusmerkki on rinnakkaisuus, jossa sama ajatus sanotaan kahdesti eri sanoin. Alussa lainatussa runossa sen kuulee: "lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan".
Alkusointu kuuluu esimerkiksi säkeissä "sanat suussani sulavat" ja "puhe'et putoelevat", joissa saman äänteen toisto liittää sanat toisiinsa. Sampsa Pellervoisen runossa taas kolme peräkkäistä säettä alkaa sanalla "kylvi", ja toisto rakentaa rytmin: jokainen maasto saa oman puunsa tai kasvinsa, ja lukija kuulee työn etenevän.
Mitta on elänyt myöhemmässä runoudessa pitkään, ja yksi sen tärkeimmistä jatkajista oli Eino Leino, jonka runoissa kalevalainen sävy kuuluu vahvasti. Jos Kalevalan rytmi kiehtoo, Leinon tuotanto on luonteva jatko, koska hän vei vanhan runomitan ja sen kuvaston uuteen aikaan ja kirjoitti siitä omaa runoutta.
Kalevalan jälkeen: vapaa runo ja nykyrunous
Kalevalan jälkeen suomalainen runous on kulkenut vähitellen kohti vapaata runoa, jossa mitta ja alkusointu eivät enää sido sanoja. Kehitys ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan eri runoilijat purkivat vanhoja muotoja omilla tavoillaan.
Edith Södergranin runoja pidetään suomenruotsalaisen modernismin ja vapaan runon edelläkävijänä: hän kirjoitti ruotsiksi, vapaassa muodossa ja hyvin henkilökohtaisella äänellä. Nykyrunoilijoista Eeva Kilven runot ja Tommy Tabermannin runot elämästä jatkavat samaa suuntaa: ne ovat arkisia, suoria ja kirjoitettu vapaasti ilman mittaa.
Eroa kannattaa kuulla käytännössä: lue ensin ääneen Kalevalan ensimmäisen runon alku ja sen jälkeen jokin vapaamittainen nykyrunoilijan runo. Ensimmäinen kulkee kuin marssi tai keinuva laulu, jälkimmäinen kuin puhe, ja kummallakin on oma voimansa.
Silti Kalevala elää yhä myös uudessa runoudessa. Moni nykyrunoilija vastaa siihen, lainaa sitä tai kapinoi sitä vastaan, ja juuri siitä näkee, kuinka syvälle kalevalainen kieli on suomalaiseen runoon painunut.
Mistä aloittaa Kalevalan lukeminen
Kalevalan lukeminen kannattaa aloittaa alusta, koska viisi ensimmäistä runoa muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden: maailman synty, metsän kylvö, laulukilpailu ja Ainon tarina. Ne ovat tunnetuimpia, helppolukuisimpia ja antavat hyvän tuntuman koko teokseen.
Sampo on Kalevalan keskeinen esine, taikamylly, jonka Ilmarinen takoo Pohjolassa, ja sen ympärille rakentuu suuri osa teoksen juonesta. Seuraavaksi voi siirtyä Sammon takomiseen, jota kuvataan kymmenennessä runossa, tai Lemminkäisen seikkailuihin, joissa on rakkautta, vaaroja ja kuolemasta nousemista. Väinämöisen matka Tuonelaan ja loppupuolen Pohjolan häät ovat pidempiä ja vaativampia, mutta niissäkin kalevalainen mielikuvitus on parhaimmillaan.
Lukemisen kannalta kannattaa muistaa, että runoja ei tarvitse ymmärtää sana sanalta. Merkitys tulee kokonaisuudesta: kuvista, toistosta ja siitä, mitä hahmot tekevät. Kommentoidut painokset ja sanalistat auttavat vanhoissa sanoissa, mutta ne eivät ole välttämättömiä ensimmäiseen lukukertaan. Palaa runoihin myöhemmin, ja huomaat, kuinka paljon uutta niistä löytyy joka kerta.
Jos kieli tuntuu aluksi vieraalta, lue ääneen. Kalevala on tehty laulettavaksi ja kuultavaksi, ja usein rytmi avaa merkityksen, vaikka sanat olisivat outoja. Voit myös lukea ensin lyhennetyn tai nuorille tehdyn version ja palata sitten Lönnrotin tekstiin.
Usein kysyttyä Kalevalasta
Tähän on koottu kysymykset, joita Kalevalasta ja sen runoista kysytään useimmin.
Mikä on Kalevala?
Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama suomalainen kansalliseepos, joka koostuu viidestäkymmenestä runosta. Lönnrot keräsi aineksia kansanrunoudesta ja muokkasi niistä yhtenäisen tarinan. Teos kertoo maailman synnystä sekä Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen seikkailuista, ja se on yksi suomalaisen kulttuurin tärkeimmistä perustekstejä.
Montako runoa Kalevalassa on?
Kalevalassa on viisikymmentä runoa. Runo tarkoittaa tässä teoksen lukua, ei yksittäistä runoa: jokainen runo on oma jaksonsa, joka kertoo yhden tapahtumasarjan. Ensimmäinen runo kertoo maailman synnystä ja viimeinen Marjatan pojasta. Pisimmät runot ovat satoja säkeitä pitkiä.
Kuka on Aino Kalevalassa?
Aino on Joukahaisen sisar ja yksi Kalevalan tunnetuimmista naishahmoista. Joukahainen lupaa hänet Väinämöiselle vaimoksi laulukilpailun hävittyään, mutta Aino ei halua naimisiin vanhan miehen kanssa. Hänen tarinansa kulkee kolmannesta viidenteen runoon ja päättyy surullisesti, ja siksi hahmo on jäänyt lukijoiden mieleen.
Mitä ovat Suomen kansan vanhat runot?
Suomen kansan vanhat runot eli SKVR on kalevalamittaisten kansanrunojen kokoelma, jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi vuosina 1908–1948. Siinä on yli 89 000 runotekstiä, joista monet ovat Kalevalan lähteitä. Kokoelma on käytettävissä ilmaiseksi verkossa, ja siitä voi lukea runonlaulajien alkuperäisiä versioita.
Mikä on Kalevalan päivä?
Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta, ja se on myös suomalaisen kulttuurin päivä. Päivänä lauletaan, luetaan ja esitetään Kalevalan runoja kouluissa, kirjastoissa ja kulttuuritapahtumissa ympäri maata. Päivän voi viettää lukemalla tunnetuimmat runot ääneen perheen tai ystävien kanssa.
Mitä Kalevala-sana tarkoittaa?
Kalevala tarkoittaa Kalevan asuinsijaa tai maata, ja nimi viittaa tarinan sankarien kotiseutuun. Lönnrot valitsi sen teoksen nimeksi, ja siitä on tullut koko eepoksen ja sen maailman tunnus. Kalevalaksi kutsutaan myös kalevalamittaista runoutta ja sen kulttuuria laajemminkin, vaikka varsinainen Kalevala onkin Lönnrotin kokoama teos.
Kuka kokosi Kalevalan ja milloin?
Kalevalan kokosi Elias Lönnrot kerättyään runoja vuosien ajan runonlaulajilta. Ensimmäinen versio, Vanha Kalevala, ilmestyi vuonna 1835, ja laajempi Uusi Kalevala vuonna 1849. Lönnrot kuoli vuonna 1884, joten hänen tekstinsä on nykyään tekijänoikeusvapaata ja vapaasti käytettävissä.
Sinua saattaa kiinnostaa myös:
Vastaa